






Ajankohtaista
KOKKOLAN TALVITANSSIT JUHLII 30-VUOTISTA TAIVALTAAN 1.-4.10.2026
MONIMUOTOISEN TANSSIN JA ELÄVÄN MUSIIKIN JUHLAA!
Juhlavuoden festivaali kutsuu kaikki koolle tanssitaiteen ja elävän musiikin äärelle. Kokkolan Talvitanssit tuo virtaa syksyn pimeneviin iltoihin ja ruokkii uteliaisuutta näyttämällä, kuinka tututkin asiat voivat avautua uudella tavalla, kun ne asetetaan rohkeasti rinnakkain.
Festivaali kokoaa yhteen esiintyjiä ja yleisöjä, eri tyylilajeja sekä erilaisia tapoja olla liikkeessä – katsomossa, työpajoissa, keskusteluissa ja tanssilattialla. Festivaalin taiteilijat ovat oman alansa uteliaita uudistajia, joilla on taito luoda uutta erilaisten traditioiden pohjalta.
Festivaali käynnistyy yhteisellä maljannostolla tunnelmallisessa Vintage Makkarassa, jossa virittäydytään hyvän musiikin tahtiin tanssin äärelle.
Kaupunginkirjastossa kokkolalainen inklusiivinen Tanssivat Timantit -ryhmä avaa monitaiteisen Tanssi! -näyttelyn. Pehmeän radikaali – rohkea mutta ystävällinen – näyttely avaa kehollisuutta ja aistillisuutta valokuvien, tekstien ja tanssin kautta sekä kutsuu tarkastelemaan liikkeen merkityksiä läheltä, omasta arjesta käsin.
Musiikkikeskus Snellmanin Fordell-salissa nähdään Syntyä / Syvyydestä, tanssitaiteilija Outi Markkulan, kansanmuusikko Emilia Lajusen ja skenografi Jaana Kurttilan monitaiteinen näyttämöteos. Teos sukeltaa henkilökohtaisiin ja kansallisiin arkistoihin sekä ammentaa inspiraatiota pinnanalaisten sisäisten maisemien maailmoista. Esityksen yhteydessä Syvälle-kollektiivin tutkimusprojekti kutsuu yleisön mukaan soivaan kohtaamiseen, jossa jaetaan ajatuksia improvisaation kokemuksesta.
Perjantaina juhlistetaan Kokkolan Talvitanssien 30-vuotista taivalta juhlaillassa, jossa nykytanssi ja flamenco, näyttämöllisyys sekä elävän musiikin energia risteävät. Kansainvälistä huomiota saanut nykytanssiryhmä Kinetich Orchestra ja flamencoa, elävää musiikkia sekä nykytanssia rohkeasti yhdistävä Katja lunden Company tuovat lavalle katkelmia kiitetyistä teoksistaan. Illan ohjelmassa nähdään myös yleisön suosikiksi muodostunut Ensitreffit estradilla, jossa syntyy ainutkertaisia ensikohtaamisia – hetkiä, joissa flamenco, klassinen musiikki, katutanssi, nykytanssi ja kansanmusiikki voivat yllättäen löytää yhteisen sykkeen.
Lauantaina päivänä mielikuvitus pääsee liikkeelle lapsille suunnatussa Hurjaruuthin Arvausinstituutissa. Illalla A Fistful of Funk yhdistää katutanssin, absurdin teatterin ja elävän musiikin matkaksi kohti naurua, taitoa ja heittäytymistä.
Festivaalipäivä huipentuu Hotelli Seurahuoneella, kun Suistamon Sähkö sytyttää yhteisen tanssin. Tekno ja etno kohtaavat tavalla, jonka ymmärtää ennen kaikkea kehossa.
Kansainvälistä näkökulmaa festivaalille tuovat yhteispohjoismaisen Nordic regional (net)working -verkoston residenssiohjelmaan osallistuvien taiteilijoiden pop up -esitykset "Hverdagskunst" ja "Kahvikupin äärellä – Över en kopp kaffe".
Sunnuntaina Työväentalolla tanssitaan yhdessä. Festivaalitansseissa argentiinalaisen tangon milonga ja lattarit tuovat samalle lattialle niin uteliaat ensikertalaiset kuin pidempään harrastaneetkin. Ammattitanssijoiden esitykset rytmittävät iltaa, jossa kiteytyy yksi festivaalin tärkeimmistä arvoista: esittävä taide ja harrastaminen kohtaavat samassa rytmissä ja läsnäolossa. Jokaisella on oma tapansa olla liikkeessä ja nauttia siitä.
Sunnuntaina Kokkolan Työväentalolla tanssitaan yhdessä: festivaalitansseissa argentiinalaisen tangon milonga ja lattarit tuovat samalle lattialle sekä uteliaat ensikertalaiset että pidempään harrastaneet. Yhteisen tanssin lomassa nautitaan ammattitanssijoiden esityksistä.
Tervetuloa Kokkolan Talvitansseille – hellästi ulos totutuista lokeroista, kohti uusia näkökulmia ja yhteistä liikettä!
Liput tulevat myyntiin elokuussa, ja festivaalin ohjelmisto täydentyy vielä myöhemmin.


