JUHLAMILONGA
← Ohjelmisto

JUHLAMILONGA

  • 4.10.2026 klo 11:00

JuhlaMilonga on festivaalin lämminhenkinen päätöstapahtuma, argentiinalaiseen tangoon pohjautuva sosiaalinen tanssi-iltapäivä, johon kaikki ovat tervetulleita.

Päivä alkaa lempeällä johdatuksella milonga-etikettiin sekä argentiinalaisen tangon työpajalla, jonka jälkeen tanssitaan DJ Jaanan johdolla argentiinalaista tangoa. Tanssien lomassa nähdään myös Tangoiteatteri Kiutan esitys, joka yhdistää argentiinalaista tangoa ja nykytanssia.

Argentiinalaisen tangon työpaja

Työpajassa tutustutaan argentiinalaiseen tangoon seuratanssina Tangoteatteri Kiutan Timo Hakkaraisen ja Marjo Kiukaanniemen johdolla. Samalla tutkitaan, millaiseen liikkeeseen tangomusiikki kutsuu ja miten sen rytmit ja melodiat ohjaavat tanssia.

Työpajassa opitaan tangon perusteet, joiden avulla pääsee mukaan milongan tanssilattialle.

Tangoa tanssitaan viejän ja seuraajan rooleissa. Osallistujia kannustetaan kokeilemaan tarvittaessa myös itselleen vieraampaa roolia, jotta työpajassa on tasaisesti viejiä ja seuraajia.

Aiempaa tanssikokemusta ei tarvita. Riittää, että osaat kävellä eteen- ja taaksepäin sekä erotat oikean ja vasemman.

Tapahtuman aikataulu
Argentiinalaisen tangon työpaja klo 11.00–12.15
Milonga klo 13.00–16.00

Hinta : 15 € (sisältää myös työpajan)

Esiintyjät ja ohjaajat

Timo Hakkarainen ja Marjo Kiukaanniemi ovat tanssineet argentiinalaista tangoa yhdessä jo 15 vuoden ajan. He luotsaavat Tangoteatteri Kiutaa, jonka teoksia on esitetty 11 maassa. Tangoa pari on opettanut vuodesta 2011 lähtien eri puolilla Suomea.

Marjon tanssitausta on nykytanssissa ja musiikkiteatterissa.

Vaikka Timon ja Marjon suurin intohimo on käyttää argentiinalaista tangoa tanssiteatterin ilmaisumuotona, he arvostavat sitä yhtä lailla myös seuratanssina. Heidän opetuksensa perustuu luonnolliseen tanssiasentoon, musikaalisuuteen ja argentiinalaisen tangon rakenteen ymmärtämiseen.

Pohjoisen pilkkeen on havaittu vilahtavan Timon ja Marjon silmäkulmissa. Joku on joskus kuvaillut heidän tuntejaan hyvin suunnitelluiksi, napakkarytmisiksi ja ennen kaikkea hauskoiksi.